Figuurit osa 18: Mirai Suenaga (Nendoroid / GSC)

Olen suunnitellut varsin pitkälle tulevaisuuteen sen järjestyksen jossa näitä figuureita tulen esittelemään, vaikkakin se varsinainen aikataulu on venynyt aivan käsittämättömäksi (anteeksipyyntö niille jotka ovat odottaneet hieman vikkelämpää julkaisutahtia…). Aina silloin tällöin posti tuo kuitenkin jotain sellaista, josta tulee eräänlainen “STOP PRESS”-ilmiö, eli “tämä täytyy näyttää heti kaikille”. Tässä tulee heti peräjälkeen pari kappaletta kyseisen ilmiön aiheuttaneita figuureita.

Ensimmäinen näistä on muutama päivä sitten saapunut Nendoroid-versio Mirai Suenagasta, bloggaaja, ‘Culture Japan‘-TV-show’n luoja ja japanilaisen populaarikulttuurin yleismies Danny Choo’n luomasta virtuaalihahmosta. Lisätietoa Mirai-chanista itsestään löytyy Dannyn blog‘ista, mutta tällä kertaa keskitymme vain tähän AmiAmi‘sta ostamaani Nendoroidiin, joka järjestysnumeroltaan on 271, ja kuvanveistäjäksi on mainittu henkilö nimeltä Shichibei. Työn laatu on jälleen taattua GSC’tä, eli erinomaista.

mirai1

mirai2

Mirai-chanin mekaaninen kaveri nimeltä Retrokyu.

mirai3

Jos joku ei sitten muuten millään arvaisi mistä sitä ollaan kotoisin…

mirai4

Kyllä sitä voi hämmästyneeltä näyttääkin kun katselee tyhjää korttia. Korttiin kuuluisi ‘Moekana‘-korttitarra, en ole vain vielä kiinnittänyt sitä.

mirai5

mirai6

Mukana tuli myös auto Mirai-chanille. En ole vain millään kyennyt päättämään kumman siirtokuvasetin laitan autoon, molemmat ovat niin kawaii… Ehdotuksia?

mirai7

EDIT: No päädyin sitten tähän versioon:

mirai9

Mirai-chan hyllyssään, taustalla ‘Moekana‘-korttipakka ja AmiAmi’n Mirai Suenaga-aiheinen kortti.

mirai8


English summary: Mirai Suenaga Nendoroid by Danny Choo, manufactured by Good Smile Company, released in January 2013

This entry was posted in Anime and tagged , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Figuurit osa 18: Mirai Suenaga (Nendoroid / GSC)

  1. Pertza says:

    Itse valitsin omaan autooni ylemmän siirtokuvasetin ja totesin, ettei ollut mikään maailman helpoin homma. Viimeksi tuollaisia olin laittanut kiinni joskus ~13 vuotta sitten, kun rakentelin muutamia lentokonepienoismalleja, ja totesin, että ainakin konepellille laitettu kuva failasi hieman (kannattaa mitoittaa tarkkaan kun originelli kuva on liian iso konepeltiin nähden).

    Muutoin Nendoroid oli ihan jees, perus-OK-laatua, mutta muutamaan ongelmaan törmäsin. Minun kappaleellani tuppasi putoilemaan kuvista katsoen vasemmanpuoleinen palmikko liian löysän kiinnityksen takia. Palmikkoakin hankalampi tapaus oli kuitenkin tuo lippu ja sen käsiosat, sillä lippu ei meinannut millään pysyä kiinni käsipaloissa, vaan jouduin taistelemaan niiden kanssa pitkään, ennen kuin sain ne pysymään riittävän hyvin vitriiniin laittoa varten. Ainoa Nendoroideistani, jonka kanssa muistan taistelleeni vähintään yhtä paljon, on ollut Puella Magien Mami ja sen Tiro Finale, joka kuitenkin on lippuun verrattuna huomattavasti raskaampi.

    • Jouni Rinne says:

      Joo, oikeassa olet, noiden siirtokuvien asentaminen ei ollut helppoa; eivät todellakaan ole mitään Hasegawa, Tamiya tms. tasoisia. Voin kuvitella että vähänkään kädettömämmällä harrastajalla voi tulla äiteetä ikävä noiden kanssa.
      Konepellin kuvasta meinasi tulla susi mutta terävä partakoneenterä pelasti tilanteen…

Comments are closed.